Siirry suoraan sisältöön


RAUTJÄRVI TULISUO

Tietoa hankkeesta

Etelä-Karjalan Rautjärvellä alkoi keväällä 2023 aurinkopuiston kehityshanke, jonka kokoluokka on 60 MWp. Toteutuessaan voimala tuottaa sähköenergiaa yli 165 000 omakotitaloon tai 828 000 kerrostaloasuntoon. Voimalasta saatavalla energiamäärällä voisi myös esimerkiksi ajaa 14,4 miljardia kilometriä sähköautolla.

Hankkeelle on perustettu oma hankeyhtiö, jolle aurinkosähköhankkeiden kehittämiseen erikoistunut 3Flash Finland yhteistyössä Etec Energy & Automation Oy:n kanssa suunnittelee  aurinkovoimahankkeen valmiiksi rakennettavaksi kokonaisuudeksi rahoittajalle. Alue rajoittuu Tulisuon, Mäkräkivensuon ja Sorronsuon alueille. Hankealueen laajuus on suunnitteluvaiheessa noin 150 ha.

Hankkeen hyödyt

Hanke tukee kotimaista huoltovarmuutta ja energiaomavaraisuutta. Hyöty korostuu erityisesti aikana, jolloin energiamarkkina on suuressa murroksessa.

Hanke takaa toteutuessaan edullista sähköä paikallisille asukkaille ja muillekin suomalaisille, koska hanke korvaa tuulivoiman tuotantoa tasapainottaen sähköverkon tuotantovaihteluja.

Hanke vähentää CO2-päästöjä noin 325 000 tonnia elinkaarensa aikana.

Hanke on toteutuessaan merkittävä työllistäjä läpi voimalan vähintään 30 vuoden käyttöajan.

Hanke tuo merkittäviä investointeja Etelä-Karjalaan. Uusiutuvan energian investoinnit ovat jo pitkään painottuneet muualle Suomeen.



Näin hanke on edennyt

  • Osayleiskaavan yleisötilaisuus järjestettiin kunnantalolla toukokuussa 2023.
  • Osayleiskaavan laatiminen käynnistyi ja kuulutettiin vireille toukokuussa 2023.
  • Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on  nähtävillä maankäyttö- ja rakennuslain 62§ ja 63 §:n sekä asetuksen 30 §:n koko osayleiskaavan laadinnan ajan Rautjärven kunnan internet-sivuilla ja kunnantalolla.

Usein kysytyt kysymykset

Kuinka liikenne tullaan ohjaamaan rakennusaikana?

Liikenne ja erityisesti raskas liikenne aurinkosähköpuiston alueelle pyritään järjestämään joustavasti sekä rakennusaikana että myöhemmin. Aurinkosähköpuistohanke ei saa lisätä liikennettä, jossa se heikentäisi turvallisuutta ja haittaisi alueen asumisviihtyvyyttä.

Kuinka kauan rakentaminen kestää?

Kokonaisurakka on arviolta 168 henkilötyövuotta. Aikataulu täsmentyy hankkeen edetessä.

Mistä saan lisätietoa hankkeesta ja sen etenemisestä?

Hankkeen kehitysjohtaja Osmo Riikonen antaa tarvittaessa lisätietoa. Tiedotamme hankkeen etenemisestä myös tällä sivustolla sekä sosiaalisen median kanavissamme.


Osmo Riikonen


Hankkeen kehitysjohtaja
P. 0400 794 564