Siirry suoraan sisältöön


LAPPEENRANTA HUUHANSUO

Tietoa hankkeesta

Etelä-Karjalassa Lappeenrannassa alkoi tammikuussa 2023 aurinkopuiston kehityshanke, jonka kokoluokka on 600 MWp. Hankkeen tavoitteena on yhteistyössä sidosryhmien kanssa kaavoittaa, suunnitella ja luvittaa aurinkovoimahanke valmiiksi rakennettavaksi rahoittajalle.  Toteutuessaan hanke on Euroopan suurin ja tuottaisi vuodessa yli 700 000 MWh sähköenergiaa: se tarkoittaisi energiaa yli 1,3 miljoonaan omakotitaloon tai 6,9 miljoonaan kerrostaloasuntoon.

Hankealueen laajuus on kaavoitusvaiheessa 900 ha. Se rajoittuu pohjoisessa 6. tien, idässä Suurisuon, lounaassa Huuhansuon ja etelä-kaakossa Pohjosen ja Saunasuon alueelle.

Hankkeen hyödyt

Hanke tukee merkittävästi kotimaista huoltovarmuutta ja energiaomavaraisuutta. Hyöty korostuu erityisesti aikana, jolloin energiamarkkina on suuressa murroksessa.

Hanke takaa toteutuessaan edullista sähköä suomalaisille, koska hanke korvaa tuulivoiman tuotantoa tasapainottaen sähköverkon tuotantovaihteluja. Toteutuessaan se tuottaa edullista sähköä päästöttömästi, äänettömästi ja luotettavasti.

Hanke vähentää CO2-päästöjä peräti noin 2,7 miljoonaa tonnia elinkaarensa aikana, kun mitataan vaihtoehtoisen sähköenergian tuotannon päästöjä.

Hanke on toteutuessaan merkittävä työllistäjä, luoden uusia työpaikkoja vuosittaisine huoltotöineen vähintään 30 vuoden käyttöajalla.



Näin hanke on edennyt

  • Tiedotustilaisuus järjestettiin Lappeenrannan kaupungintalolla 1.2.2023.
  • Yleisötilaisuuksia järjestettiin Vilkjärven kylätalolla helmikuussa, kesäkuussa ja heinäkuussa 2023.
  • Osallistumis- ja arviointisuunnitelma oli nähtävillä ja kommentoitavana 3.7.–1.9.2023 välisenä aikana.
  • Alueen maanomistajilta, vuokralaisilta ja muilta osallisilta kerättiin aluetta sekä omaa kiinteistöä koskevia tietoja ja kehittämistoiveita verkkokyselyllä elo-syyskuussa 2023.
  • Hanketta varten on solmittu maanvuokraussopimuksia reilusti yli 400 hehtaarin minimitavoitteen. Seuraavaksi hanke etenee YVA-prosessissa selostevaiheeseen. Samalla pääsemme etenemään paneelikentän suunnittelutyössä ja vesien johtamisen suunnittelussa.
  • Kaavalinkit: Kaavoittajana toimii Lappeenrannan kaupunki. Tästä linkistä löydät lisätietoa kaavaprosessin vaiheista sekä kaavaan liittyvät asiakirjat.

Usein kysytyt kysymykset

Kuinka liikenne tullaan ohjaamaan rakennusaikana?

Liikenne ja erityisesti raskas liikenne aurinkosähköpuiston alueelle pyritään järjestämään joustavasti sekä rakennusaikana että myöhemmin. Aurinkosähköpuistohanke ei saa lisätä liikennettä, jossa se heikentäisi turvallisuutta ja haittaisi alueen asumisviihtyvyyttä.

Kuinka kauan rakentaminen kestää?

Kokonaisurakka on arviolta 670 henkilötyövuotta. Aikataulu täsmentyy hankkeen edetessä.

Miten hanke tulee vaikuttamaan alueeseen ja esimerkiksi kasvustoon?

Alue muuttaa muotoaan talousmetsästä, ojitetusta suosta, turpeennostoalueesta tai maa-aineksen ottoalueesta aurinkopaneelikentäksi. Alueelle voi tulla lisäksi esimerkiksi kukkaniitty, mehiläistarha, tai viljelykasveja. Ojitetun suon voi ennallistaa, vaikka alueella onkin aurinkopaneeleja.

Mistä saan lisätietoa hankkeesta ja sen etenemisestä?

Hankkeen kehitysjohtaja Osmo Riikonen antaa tarvittaessa lisätietoa. Tiedotamme hankkeen etenemisestä myös tällä sivustolla sekä sosiaalisen median kanavissamme.


Osmo Riikonen

Hankkeen kehitysjohtaja
p. 0400 794 564